Tokosta astetta syvällisemmin

Toko on ollut minulle mieluinen ja kiehtova laji siitä lähtien, kun ensimmäisen springerini kanssa melkoisen tuumailun ja herkistelyn kautta onnistuimme etenemään luokasta toiseen ja lopulta tokon ylimmän luokan koulutustunnukseen saakka. Nyt, parikymmentä vuotta myöhemmin, tokoilusta ja yhteistyöstä koiran kanssa tokon parissa löytyy yhä edelleen uusia, äärettömän mielenkiintoisia asioita, joiden äärelle voi pysähtyä filosofoimaan.

Parivuotias bordercollietyttöni on herkkä ja kiihkeä koira. Nuo molemmat ominaisuudet ovat minulle mieluisia; minusta on mahtavaa, kun koira haluaa hirmuisesti tehdä asioita, ja rauhallisena ohjaajana olen aina tullut hyvin toimeen herkkäluontoisten tyttökoirien kanssa. Toki kiihkeys ja vauhtihurjastelu tuovat myös haasteita.

Minusta tuntuu, että iso osa tekemisestämme tokossa rakentuu sen varaan, että koirani haluaa iloita onnistumisista kanssani. Tämä on koirani luontainen ominaisuus, se on ohjaajaherkkä ja aika pitkälti niin kutsuttu yhden naisen koira. Kyllä, koirani arvostaa myös namipalkkoja ja leikkejä korkealle, mutta pulmatilanteissa ratkaisevaa on ohjaajan ilahtuminen.

Olemme vuoden aikana onnekkaasti läpäisseet tokon alemmat luokat ja päässeet nyt harjoittelemaan vakavammin erikoisvoittajaluokan lopullisia liikkeitä. Nyt kun tehtävät eivät enää muutu, on tullut aika ruveta hiomaan suorituksia tarkemmiksi ja varmemmiksi. Joidenkin asioiden kohdalla olen todennut, että tehtävät on viisainta opettaa alusta uudelleen hieman uudella tavalla, jotta suorituksesta tulee hyvä.

Yllättäen minulle itselleni on käynyt niin, että oma motivaationi on noussut kohisten, kun olen päässyt ratkomaan kinkkisiä pulmia ja opettamaan yksityiskohtia uusiksi koiralle, jolla on jo valmis suoritusmalli. Kiitos myös minua taitavamman ja tarkkanäköisen valmentajan sekä hyvän treenikaverin, tunnen päässeeni uudelle tasolle omalla koirankoulutuspolullani.

Viime aikoina olen oppinut palaamaan koirani kanssa yhä vahvemmin yhteisten onnistumisten äärelle. Koirani on ymmällään, jos se ei saa selvää, oliko sen tekeminen onnistunut vai ei. Niinpä pyrin lempeästi merkkaamaan väärän suorituksen sovitulla sanalla. Koirani tuntuu odottavan minulta tukea: "Älä huoli, kyllä sinä osaat!" Kun sitten löydän tavan saada täsmälleen oikea suoritus avustettuna aikaan ja pääsen siitä ilakoimaan koirani kanssa, se tekee kyllä parhaansa toistaakseen juuri tuollaisen suorituksen. On ihanaa nähdä, kun koiran silmät loistavat onnistuneen tehtävän jälkeen.

Ihastuttava koirakumppanini osaa toki olla joskus aikamoinen velmu. Eräässäkin tokotehtävässä heräsin siihen, että koirani aluksi suoritti tehtävän hullunkurisesti aivan pieleen, mutta kun sitä auttaakseni sitten kaivoin palkkaa valmiiksi, tehtävä onnistui aina täydellisesti. Loogista tietysti -- koirani oli nopeasti hoksannut, että hölmöilemällä saa emännän kaivamaan palkat valmiiksi seuraavaa yritystä varten.

Mitä pitemmälle tokossa etenemme, sitä enemmän mietin, että tässä kuningaslajissa on kysymys aivan muusta kuin tehtävien teknisestä opettamisesta. Onnistunut suoritus perustuu keskinäiseen luottamukseen ja yhteiseen kieleen. Siihen, että opin lukemaan koiraani yhä paremmin. Siihen, että epäonnistumisiakin saa mahtua matkan varrelle. Siihen, että hämmentynyt koirani saa minulta tarvitsemansa tuen. Siihen, että koirani ja minä haluamme taas kerran iloita yhdessä onnistumisesta. 

#toko #bordercollie #kumppanuus #evl