Mitä koiran mielessä liikkuukaan...
Kuinka monta kertaa olisinkaan halunnut tietää, mitä koirani oikeasti ajattelee. Koirat kun osoittavat ajoittain aivan hämmästyttäviä kykyjä. Ja toisaalta koirat käyttäytyvät joskus ihmisen mielestä niin merkillisesti, että voimme vain koettaa ymmärtää, miten kumppani maailman oikein näkee.
Ensimmäinen springerini kauan sitten oli omintakeinen koira. Sille asiat olivat hyvin mustavalkoisia. Kun sille kerran oli opetettu, että sohvalle ei pidä mennä, se vain katseli nenän varttaan pitkin toista koiraamme, joka estoitta kapusi sohvaan heti kun silmä vältti. Kun metsässä useimmiten kuljettiin polkuja pitkin, spanieli ei suostunut oikaisemaan viiden metrin matkaa polulta toiselle vaan ravasi huolellisesti polkuristeyksen kautta kiertäen uudelle polulle. Jos sille heitti veteen kepin, se tuumasi hetken ja kävi hakemassa minulle korvaavan kepin maalta, jotta tassut eivät kastuisi. Tokoharjoituksissa tehtävien piti sen mielestä toistua aina saman kaavan mukaan. Jos tehtävää jotenkin muutti, koira katsoi minua kuin hieman halveksuen, kun en vuosien harjoittelusta huolimatta vieläkään tiennyt, miten tehtävän kuuluu mennä.
Elämäni koira numero kaksi oli vesitarkastaja. Aamunappuloiden jälkeen en joskus ollut ehtinyt vielä vaihtaa vesikuppiin raikasta vettä, kun se jo kävi nuuhkaisemassa kuppia. Jos vesi ei ollut sen mielestä kunnollista ja tuoretta, se jätti juomatta. Kun sitten laskiin vesikuppiin hanasta kylmää ja raikasta vettä, se meni uudelleen nuuhkaisemaan ja hyväksyi veden juotavaksi. Mainittakoon vielä, että lätäkkövesi ulkona kelpasi kyllä pääsääntöisesti aina...
Toinen springerini tuli meille aikuisena. Se osoittautui ihastuttavaksi harrastuskaveriksi ja äärettömän hyväntahtoiseksi koiraksi. Sen erityistaito oli mallioppiminen. Aluksi se ei suostunut noutamaan mitään. Katseltuaan muutaman kerran lenkillä, kun paimenkoirani intohimoisesti etsi ja haki metsästä sinne heittämääni lelua, spanieli päätti ryhtyä noutamaan. Sen jälkeen se palautti niin lelut kuin kapulat niin nopeasti kuin ketteristä kintuista lähti. Samalla tavoin toista koiraani seuraten se oppi hakemaan esineitä vedestä. Tokon hyppynoudon ja kierron se hoksasi, kun itse näytin sille miten tehtävät suoritetaan.
Kun meille tuli pentu pari kuukautta sitten, hieman vanhemmasta mutta itsekin nuoresta paimenkoirastani oli minulle paljon apua. Se nimittäin kävi ilmoittamassa minulle, kun pennulla oli tarve päästä ulos. Jos olimme hereillä, koirani käveli luokseni ja katsoi minua merkitsevästi, ja jos toimin heti, ehdin kiikuttaa pennun ulos ennen kuin tarpeet tulivat sisälle. Yöllä heräsin siihen, että vanhempi koirani nuoli naamaani, ja kun taas lähdettiin saman tien puutarhaan, niin yöhädätkin tuli tehtyä suoraan ulos. Tiimimme toimii pennunhoidossa loistavasti, kunhan itse olen tarkkaavainen ja huomioin hienotunteiset ilmoitukset.
Ihanat koiramme! Mitä kaikkea ne voisivatkaan meille kertoa, kun vain osaisimme ymmärtää!
#koiranelämää #koiraharrastus #elämänikoirat