Koiranelämää
Olen monesti mietiskellyt, millaista kotielämää muut koirat mahtavat viettää. Mulla on nimittäin ihan hirveästi kaikenlaista hommaa joka päivä.
Just äsken kävin emännän kanssa tyhjentämässä pyykkikoneen. Meillä on sellainen pyykinpesukone, joka ensin pesee sukat, vaatteet ja pyyhkeet ja sen jälkeen vielä kuivaakin ne. Kun kaikki on valmista, kone vielä laulaa lurauttaa pienen sävelmän. Sitten emäntä avaa koneen ja siirtyy vaatekaapin äärelle odottelemaan, ja minä riennän edestakaisin koneen ja emännän väliä ja kiikutan vaatekappaleet emännälle laitettavaksi kaappeihin. Ihan lempparihommaani tämä!
Välillä toimin lukukoirana. Emäntä lukee usein kirjoja olohuoneessa, jotkut ovat suomeksi, jotkut jollakin muulla kielellä. Luonnollisesti autan emäntää tässä. Joskus osallistun lukutuolin alta pienillä kommenteilla, tai aika usein vääntäydyn salavihkaisesti lukutuoliin emännän syliin auttamaan painavan kirjan pitelemisessä. Koirakirjat ovat lempilukemistoani, viimeksi lueskeltiin vesipelastuskoiria käsittelevää kirjaa.
No sitten on jonkin verran tärkeitä vartiointitehtäviä. Niitä on karkeasti kahdenlaisia. Puutarhaan liihottelee säännöllisesti mustia siivekkäitä, joille annan lyhyesti ja ytimekkäästi hatkat heti kun huomaan tilanteen ja ovi on auki. Emännän ollessa poissa kotoa suoritan lisäksi oma-aloitteisesti vartiointiin kytkeytyvää tarkkailua myös työhuoneen kirjoituspöydältä, josta on antoisa näkymä ikkunasta alas pihamaalle.
Yksi kiintoisa tehtävä on kodin sisustaminen. Jo ennen aamiaista aloitan yleensä siirtämällä olohuoneessa sijaitsevan petini huoneen reunasta toiseen. Tämä onkin melkoinen homma, sillä peti on melko iso rotjake ja joudun kiskomaan sitä hampailla oikein tosissani. Aamiaisen jälkeen järjestelen yleensä emännän yöpuvun uuteen paikkaan, joko makuuhuoneeseen tai sieltä pois, päivästä riippuen. Vanhojen puruluiden uudelleensijoittelu on myös aikaaviepää hommaa. Välillä joudun hakemaan niitä ryömimällä sohvan tai lipaston alta, jotta saan ne siirretyksi sänkyyn vuodevaatteiden alle. Toisinaan taas urakoin puutarhassa pitkän tovin kuono mullassa, kun kätken niitä kukkapenkkiin kypsymään.
Iltaisin mua nukuttaa. Mikään ei ole mukavampaa kuin kömpiä silloin oman ihmisen viereen lämpimään sänkyyn.
#koiranelämää #koiranarki #koirakoti #harrastuskoirakotona